Syötävät kärpässienet

Muutamia syötäviä kärpässieniä on kasvaa meillä, mutta niiden kanssa on syytä noudattaa varovaisuutta. Täytyy todella tietää, mitä suuhunsa on laittamassa. Olen sienestänyt yli kolmekymmentä vuotta ja vasta tälle vuodelle laitoin tähtäimeksi parin kärpässieni kokeilemista ruuaksi. Toinen niistä on tässä.

Oranssikärpässieni, Amanita crocea, eräs syötävistä kärpässienistä (kaksi kuvaa alla). Maku makea, ehkä liiankin makea pitääkseni siitä. Ei ehkä tule minun lempisientäni, mutta kokeiltu on.

Sieni on aluksi kuvassa näkyvän kellomainen, myöhemmin laakeneva, keskuskohoumallinen, reunasta kampauurteinen. Lakki sahraminkeltainen. Jalassa oransseja suomukiehkuroita, joita tässä nuoressa yksilössä ei kovin hyvin näy.

Kasvaa yleisenä lehdoissa, ravinteikkaissa sekametsissä ja puistoissa kuusen ja koivun seuralaisena.

 

 

Koivunkantosienen ja myrkkynääpikän eroja

Monet pelkäävät sekoittavansa koivunkantosienen, Kuehneromyces mutabilis, ja myrkkynääpikän, Galerina marginata, keskenään, niillä on kuitenkin omat tuntomerkkinsä kummallakin ja kun ne kunnolla opettelee, voi turvallisella mielellä sienestää.

Ja jos edelleen on epävarma, voi aina viedä näytteen paikalliselle sieniasiantuntijalle. Sieninäyttelyt syksyisin ovat myös erinomainen paikka opetella eri lajien välisiä eroja.

 

Tässä alla kaksi kuvaa koivunkantosienestä ja kaksi myrkkynääpikästä.

 

Koivunkantosieni. Alkukesästä syksyyn, kesäkuusta lokakuuhun. Yleensä koivunkannolla, joskus harvoin havupuulla. Jalassa hyvin kehittynyt, kalvomainen rengas, tyvestä mustanruskean samettisuomuinen. Lakki kosteana kellanruskea, kuivana (kuva alla) keltainen.

 

Koivunkantosieni kuivalla säällä kuvattuna (salamavalo muuttaa hieman värisävyjä)

Myrkkynääpikkä. Jalka renkaan yläpuolelta jauheinen, alapuolelta valkohahtuvainen.Myöhäinen, syys-marraskuu. Yleensä havupuulla, harvoin lehtipuulla, myös pururadoilla ja lastukoissa.

Myrkkynääpikkä.

Puistosienestystä

Päiväkävely puistossa ei vielä tuottanut paljoa sienilöytöjä, mutta Träskändän ihana, vehmas puisto, vanhoine tammineen on yksi suosikkipaikoistani.

Träskändän kartano on perustettu 1700-luvulla. Sen ensimmäiset omistajat olivat Viaporin upseereita ja virkamiehiä. Monien omistajien myötä kartanoa laajennettiin ja sen puutarhaa muokkasivat niin saksalaiset kuin ranskalaiset puutarhurit. Sinne tuotiin puita mm Uralista
Träskändan tunnetuin omistaja oli Aurora Demidov, joka osti sen isäpuoleltaan 1840.
Venäjän keisari Alekranteri Suuri II kunnioitti kartanoa vierailullaan 1863 saapuessaan Suomeen avaamaan valtiopäiviä. Vierailuun kuului metsästysretki, jonka aikana keisari legendan mukaan kaatoi saksanhirven. Tapauksen kunniaksi istutettiin keisarin tammena tunnettu tammi.

Minä olin siellä tarkkailemassa sieniä. Juuri muuta en vielä ole löytänyt, kuin näitä kääpiä. Kuvassa rikkikääpä, Laetiporus sulphureus, jota oranssi sienikirjani väittää syötäväksi. Joten ei muuta kuin kokeilemaan.
Rikkikääpä kasvaa tammella ja hopeapajulla. Se ei ole kovin yleinen, joten otin vain pienen maistiaisen. Tuskin se suuremmastakaan olisi kärsinyt, mutta en viitsinyt pilata joltain toiselta kuvauksellisuutta - se on upea täysikasvuisena ja kaunis pienenä.
Paistoin kääpää pitkään, erikoista oli, ettei siitä irronnut ollenkaan nestettä. Lieneekö ollut liian iäkäs jo. Lisäsin kasvislientä, suolaa, pippuria ja kypsensin todella pitkään. Aluksi maku oli huono, mutta parani kypsennyksen myötä.
Hyvää se oli vaalean leivän päällä ja seuraavana päivänä spagetin kera.

Uusia, pieniä, rikkikääpiä. Tällä kertaan tammen juurella.

Ennakkovierailu Suomen luontokeskus Haltiaan

Luontobloggaajia kutsuttiin tutustumaan uuteen luontokeskukseen ennen avajaisia, ja tottakai ilmoittauduin ja pääsin mukaan. Sainpas puhuttua vielä eräopastuttavani aveciksi mukaan.

Rakennushan on tehty melkein täysin puusta, ainoastaan kellarikerroksessa on betonia. Hissikin on puuta.

Kunnioitettava saavutus.

 

 

Meille kerrottiin, että hiilijalanjälki tällä rakennuksella on vain 10 % verrattuna vastaavaan betonirakennukseen. Lisäksi energiantuotannossa pyritään omavaraisiksi. Aurinkokeräimet katolla taltioivat lämpöä, siellä ne kököttivät viherkatolla, enää aurinkopanelit sähköntuotantoa varten puuttuivat.

 

VIP -tilan muotoilua. Puuta ja pirteitä värejä, sauna, jossa totta kai puukiuas.

Helteiseltä terassilta näkymä Nuuksion Pitkäjärvelle. Terassi avautui ravintolasta, jonka keittiön varustelutasoon kuuluu mm induktiogrilli, se kuumenee vain käytettäessä, eikä siis paahda turhaan energiaa harakoille. Lämmön talteenotto kuuluu tietysti asiaan, kuten koko rakennuksessa.

Näyttelytilaa pystytettiin kiireellä, avajaisiin ei ole montaa päivää. Joka puolella hääri kavereita, joiden paidan rinnuksissa luki "ei nyt" ja selkäpuolella "myöhässä". Taidan hankkia itselleni samanlaisen.

Näyttelytilaan tulee ennenkuulumatonta tekniikkaa, jonka testaamista aloin todellakin odottaa. Siellä voi kävellä Suomen kartalla, pysähtyä haluamaansa kohtaan, ja saada tietoa juuri sen paikan luonnosta. Tulee Viherkehä, kartta, joka sisältää kuvia ja tietoa vihreästä kehästä, joka pääkaupunkiseutua ympäröi - metsät ja luonnonpuistot.

 

 

Ja sitten hiukan talvikuvaa sekaan...

..no ei vaiskaan, vaan pienoismalli talvimaisemasta. Vieressä oli myös kesämetsön pienoismalli.
Ai niin, näyttelyssä on esillä 5 vuodenaikaa! Talvi on haluttu jaotella kaamostalveksi ja kevättalveksi. Hmm...luonto on valoltaan ainakin erilainen ennen joulua ja joulun jälkeen
.

 

  Täällä joimme kahvit ja kuuntelimme esitelmää talosta, lämmintä oli luultavasti 35 astetta!

 

Vielä kuva VIP-tilan muotoilusta.

 

 

Haluatko mennä halaamaan nukkuvaa karhua? Se ei varmaan olisi oikeassa metsässä kovin suositeltavaa, mutta Haltiassa pääset sitäkin kokeilemaan.

 

Valo ei antanut myöten ottaa kuvaa toiselta puolelta rakennusta - siellä olisi tullut parhaiten esille rakennuksen muoto: hautova sotka.

Maljakkaiden kevät 2013

Kaunomaljakasta, Caloscypha fulgens, on löytynyt tänä keväänä runsaasti. Tavallisesti sitä pidetään harvinaisena, mutta jopa 100 kappaleen kasvustoja on löytynyt. Maljakkaiden vuosi.

Vuokonpahkapikari, Dumontinia tuberosa, kuuluu myös maljakkaisiin. Löysin noin 15 kappaleen ryhmän kaunomaljakkaiden vierestä.

                                         Vuokonpahkapikari, Dumontinia tuberosa.

Sysimaljakas, Psudoplectania nigrella, aika yleinen, mutta voi olla vaikea havaita. Hyvä piiloutuja.

Ensimmäiset korvasienet 13.5.2013

Vihdoinkin, kevään ensimmäiset korvasienet:

 

Vielä ei voi puhua hurjista saaliista, mutta pieni rasiallinen näitä kertyi. 2 x 5min kiehuvassa vedessä ja pakkaseen.

Hiukan asian vierestä, eli yrttiasiaa.

 Tein ensimmäisen yrttiretken tänään lähimaastoon. Yritin valita mahdollisimman puhtaat keräyspaikat. Koriin tuli nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, ahomansikanlehtiä. Poimulehti oli pientä, joten jätin kasvamaan.

Minulla on Päivi Lehtosen uusi kirja, nimeltään Kotipuutarhurin keittokirja. Sieltä löytyy ohjeita yleisimpiin villiyrtteihin. Itse aion kokeilla ainakin nokkos-hernerieskaa ja vuohenputki-porkkanalisäkettä.

Maitohorsman nuput käyvät parsasta.

 

Vuohenputken nupullaan olevat lehdet ovat parhaita.

Nokkosen latvukset kerätään, ihan pienet nokkoset kokonaan. Pitkin kesää voi napsia latvuksia, tai jos mahdollista, niittää isot nokkoset pois uuden kasvuston tieltä.

Poimulehti on varsin kaunis. Vanhan taru kertoo, että jos poimulehtien keskustaan kertyneistä kastepisaroista kerää kylpyveden ja siinä kylpee, saa takaisin neitsyytensä (jos sen on ehtinyt menettää :)) Poimulehtien tieteellinen nimi, Alchemilla sp, viittaa salaperäisiin voimiin. Poimulehtien sukuun kuuluu monta lajia, pienin eroavuuksin.

Kevätsieniä, toukokuu 2013

 

Kaunomaljakas, Caloscypha fulgens.

1 - 4 cm, maljamainen, kosketuksesta sinistyvä. Melko harvinainen, lehtojen ja rehevien kuusimetsien karikkeessa. Tänään yrtti-retkellä bongattu. Kaunis sieni!

 

Erikoisia sieniä

Valkomörsky, Helvella crispa

Tämä sieni on kalkinvaatija. Ulkoasun näkee parhaiten kuvissa, erehtymisen vaaraa tuskin on. On kuulemma hyvä ruokasieni, itse en ole vielä kokeillut. Yllättäen löytyi syksyllä 2012 pyykinkuivaustelineen alta takapihalta.

 

 

Kaikenlaisia sienikuvia

Hallavahakas, Hygrophorus hypothejus

Kasvaa yleisenä lehdoissa ja tuoreissa, ravinteikkaissa kuusikoissa. Itse olen löytänyt samaan aikaan suppilovahveroiden kanssa. Kirjoissa sanotaan, että vasta ensimmäisten yöpakkasten jälkeen.

 Lakin pinta ja koko sieni limainen. Lakki noin 3-7 cm. Melko harvahelttainen, heltoissa kellertävää sävyä. Hyvä ruokasieni. Voi säilöä kuivaamalla.

 

Kevätsieniä, huhtikuu 2013

 

Punamaljakas, Sarcoscypha austriaca. Kaunis punainen malja, rehevissä lehtimetsissä, laho-oksissa, joko karikkeeseen hautautuneissa tai näkyvissä, kuten alla olevat. Kevätsieni, voi löytyä myös loppusyksyllä. Ei syötävä.

Kevätsieniä II 2012

Korvasieni, Gyromitra esculenta. Saalis oli juhlavan runsas vuonna 2012, kun Kullaalla, Ulvilassa lähdimme opiskelukaverin kanssa korvasienijahtiin. Kuvan sieni oli niitä suurimpia, siksi ex-puhelimeni samoissa raameissa antamassa mittakaavaa. Tämä nimenomainen itiöemä piilotteli edellisen vuoden heinikossa, joten aina kannattaa katsella "sillä silmällä" ympärillensä. Tavallisestihan korvasieniä parhaiten löytää toissavuoden hakuualueilta.

Keitimme saalista 2 x 5 min (vesi vaihdetaan välillä, ja tilassa täytyy olla hyvä ilmanvaihto), myrkkyjen haihduttamiseksi. Sieni on tappavan myrkyllinen ilman esikäsittelyä! Seuraavana päivänä valmistimme pannulla kerman kera. Herkullista oli!

 

Kullaalta löysimme myös laakakorvasieniä, Discina ancilis (Gyromitra perlata). Laakakorvasienelle suositellaan samaa käsittelyä, kuin korvasienelle. Näiden maku oli miedompi,  eikä pärjännyt korvasienelle, mutta löytämisen iloa se ei häirinnyt.

 

Lehtokorvasieni, Gyromitra gigas, tosin tätä nimenomaista yksilöä kukaan ei ole varmistanut, mutta oletus on lehtokorvasienestä: lakin reuna ei ole kasvanut jalkaan kiinni. Lisäksi löytöpaikka oli lehtomainen metsänlämpäre, ei siis hakkuualue. Tämän myrkyllisyydestä minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta varmuuden vuoksi käsittelin samaan tapaan, kuin korvasienet.

 

Korvasieniä kerätessä tuli ilmi eräs seikka: sain käsiini allergiaoireita. Ne tulivat ilmi raapiessani hyttysenpuremaa samalla kädellä, jolla olin korvasieniä kerännyt. Kun myrkky pääsi ihon alle, tuli raapimisjälkiin kirvelevää punoitusta. Joten siitä lähtien olen korvasienet kerännyt hansikkaat kädessä.

Sienikirjoja

 

Näistä kirjoista käytän nykyisin eniten Suomen Sieniopasta. Mauri Korhosen kirjalla aloitin sienten tunnistuksen. Jarkko Korhosen ja Pirjo Penkkimäen kirja poikkeaa valtatarjonnasta, koska lajit esitellään kasvupaikkojen mukaan, ei sienisukujen. Lisäksi se on painettu ihanan mukavalla, isolla fontilla - ei tarvitse tekstiä tihrustaa. Klassikon Suomen ja Pohjolan Sienet löysin antikka.netistä. Sitä ei enää saa, muutoin kuin sattumalta voi jostain löytää.

Paljon tästä kokoelmasta vielä puuttuu kirjoja, jotka haluaisin omistaa, joko tiedon tai kauniiden sienikuvien takia. Kokoelma laajenee koko ajan.

Funga Nordica on erittäin hyödyllinen, jos omistaa mikroskoopin. Itse sain onnekkaasti mikroskoopin viime vuonna - sieniharrastus syveni samantien monenteen potenssiin. Tähän harrastukseen ei vain voi kyllästyä.

Kevätsieniä 2012

 

Yllättävä saalis löytyi korvasienten metsästys -retkellä viime vuoden toukokuussa:

 

Tämä on poimukellomörsky, Ptychoverpa bohemica.

 

Tältä se näytti kuolleiden haavanlehtien seassa. Ensin löytyi yksi...

...ja sitten melkein kilo!

 

Itselleni ensimmäinen löytö, joten kuvatahan sitä piti. Luulin jo, että kaikki ovat samaa lajia, mutta...

 

...yksi kartiohuhtasieni, Morchella elata, oli eksynyt mukaan.

 

Nautin poimukellomörsky-spaghettia pari, kolme päivää. Maku oli miellyttävä, muttei päätähuimaava. Jos vielä näitä löydän, kokeilen kuivaamista maun voimistamiseksi.