Kevättoimia ennen sienestyskautta

Korvasienten metsästys oli tänä vuonna aika tuloksetonta kotikontujen vaihduttua, mutta maastossa viihdyn silti. Salossa olen nyt jo onnekkaasti törmännyt samanhenkisiin ihmisiin, joiden kanssa on tehty luontoretkiä milloin minkäkin teeman alla. On ollut erityisen hauskoja reissuja ja erityisen ihania, hienoihin paikkoihin suuntautuneita - tunnen olevani onnekas kun saan asua Salon seudulla.

Ennen sienikautta on tietysti yrttikausi. Kaikkea ei millään ehdi hyödyntää, eikä ole tarpeenkaan. Valinnan varaa on, kerään sitä, mitä ehdin ja helpoiten saan. Seuraavassa muutama esimerkki:

 Voikukkasiirappi

Ohje löytyy netistä Henrietta Kressin nimellä tai voikukkasiirappi -nimellä. Yksinkertainen tehdä, mutta Henrietta kertoo enemmän siirapintekoon liittyvistä yksityiskohdista.

Voikukkamehu

Ohje:

250 g voikukkia

1½ kg sokeria

2 sitruunaa

4 l vettä

Kerää vain juuri auenneita voikukkia, poista niistä varret ja kukan alin vihreä osa jotta sinulle vain jää voikukanterälehdet käteen. Mitä enemmän keltaisia terälehtiä sitä maukkaampaa mehua, jos vihreätä jää paljon mehusta tulee kitkerämpää. Pese sitruunat ja viipaloi ne ohuelti. Kiehauta vesi ja kaada terälehtien päälle, lisää sitruunat ja anna mehun tekeytyä peitettynä yön yli. Siivilöi mehusta sitruunat ja terälehdet siivilän läpi jossa on harsokangasta. Lisää mehuun sokeri ja kiehauta mehu ylös. Kuori pinnalta pois kaikki mahdollinen kuona reikäkauhalla. Kaada mehu puhtaisiin pulloihin. Mehua voi pakastaa samoin kuten mansikka ja raparperimehua. Mehu säilyy viikon verran jääkaapissa. Jos haluat säilyttää sitä pidemmän ajan, kannattaa siihen joko lisätä jotain säilöntäainetta, tai pakastaa se. Mehu säilyy hyvin pakkasessa, muista vain ettet täytä pulloa kokonaan, ettei se jäätyessään rikkoonnu.

 Kuusenkerkkäsiirappi ilman keittämistä

Ohje:

Kerkät jauhetaan yleiskoneella tai vastaavalla.

Lasipurkkiin laitetaan kerroksittain sokeria (tässä ruokosokeria) ja kuusenkerkkäjauhetta.

Odotellaan kärsivällisesti, kestää kauan valmistua ja tulee pienempi määrä, kuin keittämällä.

Voikukkakaprikset

 Ohje ystävältäni Jonnalta:

2 dl voikukan nuppuja

1 - 1½ dl etikkaa tai vaaleaa balsamiviinietikkaa

1 rkl hunajaa tai sokeria

½ tl suolaa

vettä keittämiseen

Laita kattilaan puoli litraa vettä ja mausta se suolalla. Keitä

voikukannuppuja minuutin ajan. Valuta ja jäähdytä voikukat.

Sekoita etikka ja hunaja. Voit myös keittää etikan, jotta saat

siitä hieman miedompaa. Laita keitetyt nuput lasipurkkiin ja

kaada etikkaliemi päälle. Anna voikukkakapristen maustua

jääkaapissa vähintään vuorokauden ajan. Nuput sopivat erittäin

hyvin perunasalaattiin. Voit kokeilla niitä myös esimerkiksi

kalan mausteena tai vihreässä salaatissa.

Kuusenkerkkäsiirappi keittämällä

 Ohje:

Kerkkiä keitetään pienessä vesimäärässä pitkään.

Siivilöidään, lisätään sokeri ja keitetään taas.

Purkitetaan.

Orvokkisokeri

 Ohje (löytyy Metsäkirjasta)

Pihasalaatti

Jokainen tekee oman makunsa mukaisen, tässä salaatissa voikukanlehteä, valkoapilan kukkia, maahumalaa, mustaherukanlehteä ja siankärsämönlehtiä, muiden viljelylajien lisäksi.

Metsäkirja on valmis!

Kirjaprojekti alkoi toukokuussa 2013. Idea siihen syntyi keruutuotetarkastajan opintojen myötä - opiskelumateriaali oli pitkin poikin lehtisissä, eri kirjoissa, monisteissa - olisi hienoa saada kaikki samojen kansien sisään.

Pyysin mukaan opettajani Pirjo Penkkimäen ja hän suostui. Työnjako oli: minä kirjoitan, Pirjo kertoo asiat tai ainakin tarkistaa ne. Toimi hyvin, tosin meillä oli vain 7 kuukautta aikaa toteuttaa projekti, eli tiukalle veti, kuvien osalta enimmäkseen.

Nyt se siis on valmis! Myyntiluvut ovat korkeat jo parin viikon jälkeen ja toivon mukaan kaikki painetut kirjat myydään - nyt näyttää siltä.

Sisältö seurailee ktt-opintoja, mutta kaikkea kirjaan ei tällä erää mahtunut. Periaate meillä oli "jokaisesta aihealueesta olennaisin, ja helposti toteutettavat oheet mukaan".

Eli esimerkiksi tuohirasian teko opetetaan kädestä pitäen. 

Sienivärjäyksestä kirjassa on alkeet.

Metsäkirjaa ei voi tehdä ilman ruokasieniosuutta, vaikka meillä on lukuisia hienoja ja asiantuntevia sieniin keskittyneitä kirjoja jo olemassa. 

Emme pyrkineet kilpailemaan niiden kanssa, vaan edelleen: olennaisin ja helpot reseptit.

 Tervanpoltto ja hiilenteko kuuluu kirjaan.

Korukivistä on oma lukunsa. Se sisältää myös Suomen kartalle sijoitetut korukiviesiintymät ja maakuntakivet ynnä muuta kiviasiaa.

Rattoisia hetkiä Metsäkirjan parissa!
Voi tilata mm täältä:
http://cdon.fi/kirjat/siuvatti%2c_tarja/mets%C3%A4kirja-25745863

Syötävät kärpässienet

Muutamia syötäviä kärpässieniä on kasvaa meillä, mutta niiden kanssa on syytä noudattaa varovaisuutta. Täytyy todella tietää, mitä suuhunsa on laittamassa. Olen sienestänyt yli kolmekymmentä vuotta ja vasta tälle vuodelle laitoin tähtäimeksi parin kärpässieni kokeilemista ruuaksi. Toinen niistä on tässä.

Oranssikärpässieni, Amanita crocea, eräs syötävistä kärpässienistä (kaksi kuvaa alla). Maku makea, ehkä liiankin makea pitääkseni siitä. Ei ehkä tule minun lempisientäni, mutta kokeiltu on.

Sieni on aluksi kuvassa näkyvän kellomainen, myöhemmin laakeneva, keskuskohoumallinen, reunasta kampauurteinen. Lakki sahraminkeltainen. Jalassa oransseja suomukiehkuroita, joita tässä nuoressa yksilössä ei kovin hyvin näy.

Kasvaa yleisenä lehdoissa, ravinteikkaissa sekametsissä ja puistoissa kuusen ja koivun seuralaisena.

 

 

Koivunkantosienen ja myrkkynääpikän eroja

Monet pelkäävät sekoittavansa koivunkantosienen, Kuehneromyces mutabilis, ja myrkkynääpikän, Galerina marginata, keskenään, niillä on kuitenkin omat tuntomerkkinsä kummallakin ja kun ne kunnolla opettelee, voi turvallisella mielellä sienestää.

Ja jos edelleen on epävarma, voi aina viedä näytteen paikalliselle sieniasiantuntijalle. Sieninäyttelyt syksyisin ovat myös erinomainen paikka opetella eri lajien välisiä eroja.

 

Tässä alla kaksi kuvaa koivunkantosienestä ja kaksi myrkkynääpikästä.

 

Koivunkantosieni. Alkukesästä syksyyn, kesäkuusta lokakuuhun. Yleensä koivunkannolla, joskus harvoin havupuulla. Jalassa hyvin kehittynyt, kalvomainen rengas, tyvestä mustanruskean samettisuomuinen. Lakki kosteana kellanruskea, kuivana (kuva alla) keltainen.

 

Koivunkantosieni kuivalla säällä kuvattuna (salamavalo muuttaa hieman värisävyjä)

Myrkkynääpikkä. Jalka renkaan yläpuolelta jauheinen, alapuolelta valkohahtuvainen.Myöhäinen, syys-marraskuu. Yleensä havupuulla, harvoin lehtipuulla, myös pururadoilla ja lastukoissa.

Myrkkynääpikkä.

Puistosienestystä

Päiväkävely puistossa ei vielä tuottanut paljoa sienilöytöjä, mutta Träskändän ihana, vehmas puisto, vanhoine tammineen on yksi suosikkipaikoistani.

Träskändän kartano on perustettu 1700-luvulla. Sen ensimmäiset omistajat olivat Viaporin upseereita ja virkamiehiä. Monien omistajien myötä kartanoa laajennettiin ja sen puutarhaa muokkasivat niin saksalaiset kuin ranskalaiset puutarhurit. Sinne tuotiin puita mm Uralista
Träskändan tunnetuin omistaja oli Aurora Demidov, joka osti sen isäpuoleltaan 1840.
Venäjän keisari Alekranteri Suuri II kunnioitti kartanoa vierailullaan 1863 saapuessaan Suomeen avaamaan valtiopäiviä. Vierailuun kuului metsästysretki, jonka aikana keisari legendan mukaan kaatoi saksanhirven. Tapauksen kunniaksi istutettiin keisarin tammena tunnettu tammi.

Minä olin siellä tarkkailemassa sieniä. Juuri muuta en vielä ole löytänyt, kuin näitä kääpiä. Kuvassa rikkikääpä, Laetiporus sulphureus, jota oranssi sienikirjani väittää syötäväksi. Joten ei muuta kuin kokeilemaan.
Rikkikääpä kasvaa tammella ja hopeapajulla. Se ei ole kovin yleinen, joten otin vain pienen maistiaisen. Tuskin se suuremmastakaan olisi kärsinyt, mutta en viitsinyt pilata joltain toiselta kuvauksellisuutta - se on upea täysikasvuisena ja kaunis pienenä.
Paistoin kääpää pitkään, erikoista oli, ettei siitä irronnut ollenkaan nestettä. Lieneekö ollut liian iäkäs jo. Lisäsin kasvislientä, suolaa, pippuria ja kypsensin todella pitkään. Aluksi maku oli huono, mutta parani kypsennyksen myötä.
Hyvää se oli vaalean leivän päällä ja seuraavana päivänä spagetin kera.

Uusia, pieniä, rikkikääpiä. Tällä kertaan tammen juurella.

Ennakkovierailu Suomen luontokeskus Haltiaan

Luontobloggaajia kutsuttiin tutustumaan uuteen luontokeskukseen ennen avajaisia, ja tottakai ilmoittauduin ja pääsin mukaan. Sainpas puhuttua vielä eräopastuttavani aveciksi mukaan.

Rakennushan on tehty melkein täysin puusta, ainoastaan kellarikerroksessa on betonia. Hissikin on puuta.

Kunnioitettava saavutus.

 

 

Meille kerrottiin, että hiilijalanjälki tällä rakennuksella on vain 10 % verrattuna vastaavaan betonirakennukseen. Lisäksi energiantuotannossa pyritään omavaraisiksi. Aurinkokeräimet katolla taltioivat lämpöä, siellä ne kököttivät viherkatolla, enää aurinkopanelit sähköntuotantoa varten puuttuivat.

 

VIP -tilan muotoilua. Puuta ja pirteitä värejä, sauna, jossa totta kai puukiuas.

Helteiseltä terassilta näkymä Nuuksion Pitkäjärvelle. Terassi avautui ravintolasta, jonka keittiön varustelutasoon kuuluu mm induktiogrilli, se kuumenee vain käytettäessä, eikä siis paahda turhaan energiaa harakoille. Lämmön talteenotto kuuluu tietysti asiaan, kuten koko rakennuksessa.

Näyttelytilaa pystytettiin kiireellä, avajaisiin ei ole montaa päivää. Joka puolella hääri kavereita, joiden paidan rinnuksissa luki "ei nyt" ja selkäpuolella "myöhässä". Taidan hankkia itselleni samanlaisen.

Näyttelytilaan tulee ennenkuulumatonta tekniikkaa, jonka testaamista aloin todellakin odottaa. Siellä voi kävellä Suomen kartalla, pysähtyä haluamaansa kohtaan, ja saada tietoa juuri sen paikan luonnosta. Tulee Viherkehä, kartta, joka sisältää kuvia ja tietoa vihreästä kehästä, joka pääkaupunkiseutua ympäröi - metsät ja luonnonpuistot.

 

 

Ja sitten hiukan talvikuvaa sekaan...

..no ei vaiskaan, vaan pienoismalli talvimaisemasta. Vieressä oli myös kesämetsön pienoismalli.
Ai niin, näyttelyssä on esillä 5 vuodenaikaa! Talvi on haluttu jaotella kaamostalveksi ja kevättalveksi. Hmm...luonto on valoltaan ainakin erilainen ennen joulua ja joulun jälkeen
.

 

  Täällä joimme kahvit ja kuuntelimme esitelmää talosta, lämmintä oli luultavasti 35 astetta!

 

Vielä kuva VIP-tilan muotoilusta.

 

 

Haluatko mennä halaamaan nukkuvaa karhua? Se ei varmaan olisi oikeassa metsässä kovin suositeltavaa, mutta Haltiassa pääset sitäkin kokeilemaan.

 

Valo ei antanut myöten ottaa kuvaa toiselta puolelta rakennusta - siellä olisi tullut parhaiten esille rakennuksen muoto: hautova sotka.

Maljakkaiden kevät 2013

Kaunomaljakasta, Caloscypha fulgens, on löytynyt tänä keväänä runsaasti. Tavallisesti sitä pidetään harvinaisena, mutta jopa 100 kappaleen kasvustoja on löytynyt. Maljakkaiden vuosi.

Vuokonpahkapikari, Dumontinia tuberosa, kuuluu myös maljakkaisiin. Löysin noin 15 kappaleen ryhmän kaunomaljakkaiden vierestä.

                                         Vuokonpahkapikari, Dumontinia tuberosa.

Sysimaljakas, Psudoplectania nigrella, aika yleinen, mutta voi olla vaikea havaita. Hyvä piiloutuja.